Nyt sitä sitten ollaan täällä Tervolassa. Junamatka kesti hyvin kauan. Ja vaikka kuinka yritin välillä junan pysähdellessä näyttää emännälle, että nyt jäädään tällä pysäkillä, niin ei auttanut. Seitsemän tunnin päästä vasta poistuimme. Perillä matka jatkui autolla Louelle.

Menimme suoraan asuntolaan. Meidän kanssa asuu kaksi kissaa ja niiden emäntä. Hyvin mukavia tyyppejä. Kissat kyllä pelottavat hieman. Kun tavarat oli purettu laukuista, menimme ulos lenkille ja tutustumaan ympäristöön. kaikkialla oli valtavasti hajuja ja outoja ääniä. Ja aina jossain haukkuu koira. Lenkki jännitti minua kovasti. kuljin pää niin korkealla ja korvat niin pystyssä kuin mahdollista. Että minulta ei vain jäisi mitään huomaamatta. 

Ja sitten näinkin näin ne kaameat otukset jonkin matkan päässä  aidatulla pellolla. Ihan sydän oli pysähtyä säikähdyksestä. Mutta kun ne eivät näkyneet liikkuvan, niin oli ihan pakko hieman nenää kurkottaa lähemmäs aitausta ja haistaa. Kurkotin niin pitkälle että kuononi osui aitaan. Sähköaitaan. Aijaijaiauuuuts!

Omituiset olennot kuulivat ulvahdukseni, ja alkoivat tulla kohti. Silloin otin jalat alleni, ja pinkaisin karkuun niin lujaa, kun jaloistani pääsin. Tai siis yritin. Emäntä piteli talutusremmistäni, eikä antanut tuumaakaan periksi. Ei ne otukset, (joita lehmiksi kutsutaan) kuulemma pahaa tehneet. Ai ei muka? no, voihan se tottakin olla, mutta minä en jää paikalleni ottamaan asiasta selvää! Onneksi emäntäkin tajusi lähteä kävelemään pois lehmien luota...vaikkakin aivan liian hitaasti. Minä olisin mieluiten juossut paikalta pois ja lujaa. Vilkuilin vielä kauan taakseni varmistaakseni ettei ne otukset seuraa perässä.

Vähän matkan päässä näin taas otuksen. Paljon suuremman ja se oli aitauksessaan yksin. Hevonen kuulemma. Se ei pelottanut minua ihan niin kauheasti, koska olen nähnyt sellaisen ennenkin. Mutta varmuuden vuoksi sille piti haukkua, jotta se pysyisi mahdollisimman kaukana minusta. Asuntolaan takasin päästyäni nukahdin melkein heti. Täällä on uusia hajuja ja asioita niin paljon että alkaa jo väsyttää.

Myöhemmin illalla kävinmme vielä pienellä kävelyllä jolloin näin lisää hevosia sekä taas sellaisen karmean otuksen. Tällä kertaa täysin vaarattoman, nauroi emäntä. Minä en häntä uskonut sillä omin silmin näin että kyseessä oli taas sellainen kamala otus joka asuu aitauksessa joka aiheuttaa kipua, jos siihen koskee. Tällä Otuksella ei tosin ollut aitaa ympärillään, se oli hajuton ja vaikutti muutenkin vähän erilaiselta. Se oli tälläinen:

Emäntä nauroi ja nimitteli minua hölmöksi. Kyseessähän oli vain patsas. Oli mikä hyvänsä. Minusta se oli aivan selvä lehmä, ja näin parhaaksi pysyä siitä kaukana.

Huomena kuulemma saan olla päivän Hurttahotellissa, kun emäntä lähtee päiväksi jonnekin retkelle luokkansa kanssa.